Uutiset

Novellit

Kesäilta pitsihuvilalla

Työni ulkoistettiin Intiaan, joten vaihdoin suosiolla alaa. Kouluttauduin hierojaksi ja siinä samalla elättelin itseäni erilaisilla hanttihommilla. Eiväthän ne hommat toki mitään kovin kaksisia olleet, mutta pääasia oli, että palkka juoksi. Laitoin kaupungille ja nettiin ilmoituksia, joissa tarjosin hierontapalveluja edullisesti. Arvelin, että rahaakin tärkeämpää oli saada kokemusta sekä harjoitella tulevaa ammattia varten.

Sain puhelinsoiton, jossa herrasmieheltä kuulostava mies kertoi, että hän haluaisi yllättää vaimonsa hieronnalla ja kertoi, että eräs hänen tuttunsa oli suositellut minua. Kerroin, että nykyajan tavaraan perustuvassa kulttuurissa kannattaa suosia juurikin aineettomia lahjoja ja kerroin tulevani mielelläni hieromaan. Soittaja oli selvittänyt etukäteen netistä hintani, joten asia oli myös tältä osin selvä. Sovittuna aikana pyöräilin saamaani osoitteeseen, joka paljastui tyylikkääksi vanhaksi huvilaksi. Työttömänä ja rahattomana olin kierrellyt kirpputoreja antiikkiesineisiin tutustuen. Arvelin, ettei pitsihuvilan omistaja ainakaan ole rahapulassa, sillä huvila näytti hyvin hoidetulta ja kalliin näköiseltä. Päälläni oli urheilulliset vaatteet ja t-paita. Aurinko porotti ja mereltä puhalteli vilpoisa tuuli.

Soitin ovikelloa ja ovi avautui. Oven takaa paljastui jonkinlaiseen ranskalaisen sisäkön asuun pukeutunut nuori nainen. Arvelin hänen iäkseen 25 vuotta. Esittelin itseni ja kerroin, miksi olin oven takana. Palvelijattaren näköinen nainen vaikutti hieman kopealta, mutta oli asiallinen ja ohjasi minut sisään taloon. Minua vastaan asteli valkoiseen kauluspaitaan ja mustiin housuihin pukeutunut, harmaantunut herrasmies, joka tuntui arvioivan minua katseellaan. Tervehdin iloisesti, kättelin reippaasti ja kyselin, että missä hierottava on. Palvelijatar poistui ja talon isäntä sanoi vaimonsa odottavan toisessa huoneessa. Ennen hierontaa isäntä halusi tarjota minulle laatukonjakkiaan. Kerroin, että elän säästöbudjetilla ja siksi konjakkien maistelu on jäänyt vähemmälle. Arvelin juoman kuitenkin olevan laadukasta, mutta pahoittelin, että kaltaiseni raittiusihmisen suussa laatukonjakki menisi vain hukkaan. Isäntää näytti puheeni naurattavan, ja hän kaatoi vastusteluistani huolimatta minulle pienen lasillisen. Nautimme juoman ja kehuin vuolaasti konjakin aromia, vuosikertaa ja muita seikkoja, joita arvelin asiaan kuuluvan. Isäntä kertoi arvostavansa ilmeisen terveitä elintapojani.

Menimme toiseen huoneeseen, jossa talon emäntä makasi mahallaan puolialastomana jonkinlaisen sohvan päällä. Naisen vartalo näytti treenatulta, kenties nainen harrasti lenkkeilyä ja varmaan myös uintia. Pepun päällä oli kiiltävät, mustat pikkuhousut ja rintaliivejä ei näyttänyt olevan. Hierottavalla näytti olevan suuret rinnat, jotka pullottivat hieman käsien alta. Pyysin saada pestä käteni ja tämän tehtyäni järjestelin hierontaöljyt ja muut tarvikkeeni paikoilleen. Talon isäntä arveli, etten pahastuisi vaikka hän jäisi katsomaan hierontaa. Kerroin avuliaana, että voin toki opettaa häntäkin hieromaan vaimoansa. Isäntä arveli, että lienee kuitenkin parasta antaa ammattilaisen hoitaa hommat.

Levittelin hierontaöljyä, painelin lihaksia, etsin kovettumia ja hieroin. Nainen huokaili, kun sormeni osuivat kipeisiin kohtiin. Isäntä oli laittanut klassista musiikkia soimaan, ja musiikki auttoi keskittymään. En voinut olla huomaamatta asiakkaan muodokasta ja sangen kiinteää peppua. En kuitenkaan ammattini eettisten sääntöjen vuoksi voinut asiaan tutustua sen enempää. Nainen kääntelehti välillä, ja hänen rintansa liikkuivat kiihottavasti. En ollut varma, mutta minusta tuntui, kuin naista olisi hieronta kiihottanut.

Yllättäen isäntäni valitteli kuumuutta ja ehdotti, että hänen vaimonsa olo olisi varmaan parempi, mikäli nainen riisuisi pikkuhousunsa. Sydämeni jätti pari lyöntiä väliin, vaikka tiesin isännän todennäköisesti vain pilailevan. Nainen kuitenkin käänsi katseensa minuun ja totesi kärsivänsä kuumuudesta. Nainen pyysi minua riisumaan hänen pikkuhousunsa, mikäli se ei haittaisi minun keskittymistäni hierontaan. Kerroin, että alan ammattilaisena mikään ei ole minulle vierasta.

Vapisevin sormin ujutin sormeni naisen pikkuhousujen alle ja nainen nosti lantiotaan hieman. Pikkuhousujen alta paljastui täydellinen peppu, ja en voinut olla huomaamatta hyvin hoidettua karvoitustakaan, kun liu’utin pikkuhousut naisen jaloista. Yritin jatkaa hierontaa mahdollisimman normaalisti, vaikka sydämeni löi hieman kiivaammin. Isäntä ehdotti, että hieroisin naisen alaselkää ja peppua, joka oli varmaan istumisestakin kipeä. Nainen katsahti minua ja pyysi tekemään näin. Hieroin hitaasti alaselkää ja siirryin yhä alemmas. Kyselin koko ajan varmuuden vuoksi, että miltä tuntuu. Nainen vastaili, että hyvältä. Lopulta koskettelin ja leivoin naisen pakaroita. Kuulin pientä litinää, jonka arvelin johtuvan naisen kiihottuneisuudesta.

Talon isäntä sanoi, että hänen vaimonsa pitää enempi naisista kuin miehistä, ja että olin sangen taitava, koska sain hänen vaimonsa kiihottuneeksi. Isäntä kertoi, että voisin myös halutessani naida hänen vaimoaan. Nainen lisäsi ehdotukseen, että mikäli tällainen vanhempi nainen kiinnostaa, niin voin työntyä häneen pikaisesti takaapäin. Kondomin kanssa. Isäntä kertoi, että näkemäni palvelijatar oli tarkoitettu vaimon leikkikaluksi, ja että ei kai haittaisi, jos palvelijatarkin katsoisi.

Siirsin käteni naisen jalkoväliin, joka tuntui kostealta. Kokeilin työntää yhtä sormea varovasti sisään, ja nainen huokasi syvään. Nainen oli tiukka sisältä, mutta pian koko sormi upposi hänen sisäänsä. Työntelin varovasti sormeani edestakaisin ja tunsin, kuinka nainen alkoi hitaasti huokailla. Kuulin askelia, kun talon palvelijatar tuli huoneeseen. Nainen pyysi, että väistäisin sen verran, että hän asettautuisi kontalleen sohvalle. Nainen pyysi myös sisäkköään tulemaan katsomaan lähempää. Sisäkön posket näyttivät punoittavan hieman. Asettelin kondomia paikoilleen, kun hierottavana ollut nainen asettautui parempaan asentoon. Nainen kysyi yllättäen, että haluaisinko kosketella hänen tyttöystävänsä rintoja samaan aikaan kun nain naista. Olin jo himosta kankea, ja kerroin, että asia toki sopii. Nainen teki nopeasti sormellaan kutsuvan eleen sisäkköään kohti, ja tämä asteli hieman kireä ilme kasvoillaan minua kohti. Nainen käski sisäkköä esittelemään rintojaan minulle. Isäntä totesi jostain sivusta, että sisäkkökään ei pidä miehistä, mutta tämän olisi nyt syytä totella.

Levittelin toisella kädelläni naisen pakaroita, ja sisäkkö napitti paitansa auki. Paidan alta paljastuivat pienet rinnat, joita sisäkkö työnsi eteeni. Hieroin ja koskettelin hänen rintojaan, joiden nännit olivat kovat. Ohjasin toisella kädelläni elintäni edessäni kontallaan olevan naisen sisään, ja nainen otti elimeni päästä kiinni, ohjaten sen sisäänsä. Nainen oli erittäin tiukka, ja minulla oli vaikea työntyä kokonaan hänen sisäänsä. Sisäkön rinnat tuntuivat terhakoilta ja kiinteiltä. Nainen nosti peppuaan parempaan asentoon ja levitti jalkojaan. Hän pyysi, etten suotta pidättelisi vaan hoitaisin homman nopeasti. Nainen alkoi kostua joka työnnöllä lisää, ja elimeni liikkui yhä paremmin hänen sisällään. Naisen vartalo ja peppu liikkuivat rytmikkäästi työntöjeni tahdissa. Siirsin kättäni sisäkön rinnoilta alemmas, nostin hänen hamettaan ja työnsin käteni hänen hameensa alle. Sisäkkö hätkähti, mutta nainen käski tätä olemaan paikallaan kuuliaisesti. Nain naista rytmikkäästi, ja hän huohotti tasaisesti. Hapuilin kädelläni sisäkön hameen alla, löysin pikkuhousujen reunan ja vedin pikkuhousuja alaspäin. Sisäkön jalkoväli oli kostea ja ajeltu. Sisäkkö katsoi minua hieman inhoten, mutta selvästi kiihottuneena. Työnsin käteni pikkuhousujen alle ja vedin sisäkköä pepusta lähemmäs itseäni. Sisäkön peppu oli pieni ja kiinteä, ja etsin sormella hänen peppureikänsä. Nainen edessäni alkoi voihkia ja valittaa. Sisäkkö puri hermostuneena huultaan, kun aloin työntää sormeani hänen peppuunsa. Sormi ei tahtonut mahtua ensin, ja sisäkkö valitteli hieman kivusta. Lopulta peppureikä antoi myötä, sormi sujahti kuumaan aukkoon ja sisäkkö kiljahti. Tunsin, että en pysty enää pidättelemään ja laukesin.

Sisäkkö huomasi laukeamiseni ensin ja ohjasi nopeasti käteni pois hänen pikkuhousujensa alta. Sisäkkö nosti nopeasti pikkuhousunsa paikoilleen ja napitti paidannappinsa kiinni. Hieroin naisen pakaroita ja kiitin. Talon isännän ääni kuului jostain taustalta klassisen musiikin lomasta. Isäntäkin kiitteli, että olin tarjonnut hänen vaimolleen nautintoa, jota hän ei pysty tarjoamaan. Haukoin henkeäni ja kerroin, että ilo oli ollut kokonaan minun puolellani. Arvelin myös, että maksu hieronnasta tuli varmaan nyt tällä tavoin kuitattua. Nainen kääntyi sisäkkönsä puoleen ja antoi tälle luvan poistua. Sisäkkö katsoi minua hieman halveksivasti ja kipitti tiehensä. Nainen kysyi, kumpi heistä, nainen vai sisäkkö, oli tuntunut tiukemmalta. Hieroin naisen suuria rintoja ja kerroin molempien olleen ensiluokkaisia. Elimeni luiskahti naisesta ulos, ja nainen valahti sohvalle makaamaan.

Talon isäntä pyysi minua pukeutumaan ja poistumaan pikkuhiljaa. Äänessä kuulsi hienoinen mustasukkaisuus. Puettuani isäntä saatteli minut nopeasti huoneesta pois. Vilkaisin vielä sohvalla makaavaa naista, joka näytti koskettelevan itseään. Isäntä sujautti käteeni kirjekuoren ja esitti toiveen, etten ainakaan kadulla tai muulla julkisella paikalla tulisi heille juttelemaan. Kerroin, että palveluni perustuu asiakkaan kunnioittamiseen eikä mitään tarvinnut pelätä. Kirjekuoressa näytti olevan seteleitä iso nippu, ja yritin ojentaa kuorta takaisin. Isäntä sanoi, että kaltaiseni ahkera ja fiksu opiskelija tarvitsee varmasti rahaa ja että suoritukseni hänen vaimonsa kanssa oli ollut erinomainen.

Noustessani polkupyöräni selkään vilkaisin tarkemmin kirjekuorta. 20 euron seteleitä oli kuoressa paksu nippu. Pääni oli vieläkin pyörällä tapahtuneesta ja samassa tajusin myös, etten ollut edes nähnyt tuon rakastelemani naisen kasvoja ja tuskin häntä kaupungilla tunnistaisinkaan. Tietenkään en aikonut jälkeenpäin ottaa yhteyttä, sillä maineeni hierojana on minulle kaikki kaikessa.

Alan Poseidon

 

 

 

 

 
Tagit:

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved