Uutiset

Novellit

Hätätila

Taloyhtiömme saunan kiuas ei pelannut. Nyt oli hätätila! Piti hakea jostain kylpypaikka. Korvaava. Eihän siinä muu auttanut kuin piipahtaa kaupunkimme yleiseen kylpylaitokseen. Sekin veteli jo viimeisiään, lakkautettaisiin ihan lähiaikoina, koska kävijöitä oli kuulemma niin vähän.

– Vieläkö ehtii lauteille? puuskutin luukulla istuvalle rouvalle.

– Naisten puoli on jo kiinni, mutta miesten puolelle pääset jos uskallat! Tosin sieltäkin kuuluivat viimeiset jo äsken lähtevän suihkuun... kävin pesemässä herrojen selät.

– Sama se vaikka menenkin miesten puolelle, jos se kerran on tyhjänä. Ei kai siellä lauteilla mitenkään käy, tokkopa lauteissa koloja on munille... hihittelin.

– Ja vaikka olisikin, niin johan voi istua väliin, niin ettei pillunhuulet niihin vahingossa kiinni juutu, rouva jatkoi aloittamallani härskillä linjalla.

Kiuas hohkasi, lauteilla oli ihanan kosteaa, löyly sopivan höyryävää. Heitin lisää vettä kiukaalle ja nojauduin seinää vasten silmät ummessa nauttimaan olostani.

– Ai saakeli! Ei ollut tarkoitus... mies häkeltyi kiskaistuaan oven pesuhuoneen puolelta auki.

– Jestas! Saunaemo väitti kaikkien jo lähteneen! parahdin hätääntyneenä.

– Ajattelin vielä ottaa Unskin kanssa pienet jälkilöylyt...

Vilkaisin haaraperiä. Unski lepäsi häveliäänä miehen varpaita tutkaillen.

– Ei ei, ei se Unski, kun tämä... minä olen Arttu!

Arviolta kolmikymppinen adonis ilmestyi viisikymppiseltä vaikuttavan Artun vanavedessä.

– Jo vain tänne lauteille mahtuu, lupasin auliisti.

Siihen ne kiipaisivat, Arttu oikealle, Unski vasemmalle puolelleni ja heitettiin lisää vettä kiukaalle. Nojasimme rinnakkain selkämme seinään ja nautimme supisuomalaisen saunan ihanuudesta.

Arttu laski kätensä reidelleni, Unski samoin toisella puolella. Jestas, kuinka sykähti klitoriksessa. Olin kuin en huomaisikaan. Levitin jalkojani hiukkasen, ja kädet siirtyivät ylemmäksi. Unski tarttui toisella kädellään löylykauhaan ja nakkasi täyden kipollisen kiville. Samalla kuin vahingossa toinen käsi liikkui kohti haaraperiäni.

Avasin reisiäni lisää. Siirsin takamusta lähemmäksi lauteitten reunaa. Artun käsi hiveli jo mirriäni. Sormi ujuttautui klitorikselle. Unski availi pillunhuuliani ja ynähdin nautinnosta. Käteni etsiytyivät yhtä aikaa kumpaisenkin miehen kalustolle. Artunkin ujona varpaita vahtinut nosti jo päätään terhakkana. Unskia piti vähän vanutella ja venytellä.

– Suuhoito auttais, sillä se äkkiä kovenee, Unski vihjaisi.

Nousin lauteille polvilleni miesten väliin. Unski siirtyi sen verran, että pääsin nelinkontin, ja nosti toisen reitensä lauteille. Pääsin haaroihin imeskelemään terskaa, runkkaamaan vartta samaan tahtiin.

Arttu käytti tilaisuuden hyväkseen. Avasi pyllistävän peräni ja nuolaisi koko kielen mitalla vakoa. Uteliaat sormet siirsivät mirrin viikset syrjään, häpyhuulet saivat väliinsä lämpimänkarhean kielen. Tunsin klitorikseni turpoavan, kasvavan pituutta, paksuutta. Unski tahditti suutani hiuksistani kiinni pitäen. Kulli painui sisääni täyttäen vaginani laitoja myöten. Unski nosti suuni irti peniksestään ja kävi makuulle.

– Ota sisään... Arttu tulee pääni taakse, saat antaa suuhoitoa hänellekin...

Riemurinnoin tein työtä käskettyä. Ratsastin hitain vedoin, kiihdytin, Arttu piteli vuorostaan hiuksistani. Artun pallit heiluivat Unskin silmien edessä.

– Voisko Arttu tulla perseeseesi? Mene taakse... kokeillaan...

Unski odotti hiljaa, olin jo laitoja myöten täynnä miehen kyrpää ja sitten tunsin Artun hepin sulkijalihaksillani.

– Tiukkaa, onpa tiukkaa... mies ähki ja työntyi sentti sentiltä sisään.

– Oijeeeh... nyt meni neitsyys, uikutin kun Arttu painui juurta myöten sisääni.

Kaksi kullia, kovaa ja kuumaa. Häilyin tajunnan rajamailla miesten hakiessa rytmiä. Tunsin varsien juomut, olin revetä liitoksistani ja sitten Unski painoi peukalonsa klitorikselleni. Hieroi, rääkkäsi. Painoin vastaan kaikin voimin, ratsastin kiihtyvällä vauhdilla ja Unski parahti, nytkyi laukeamisensa tahtiin ja samassa Arttu roiski jo suoleeni satsinsa.

– Tyttö ei tullut... olitko edes lähellä, Unski huohotti.

– En ehtinyt, en millään...

– Jos me hierottais sut valmiiksi... Arttu ehdotti.

– Menkää suihkuun, saunaemon ei tarvi yllättää...

Miehet häipyivät ja jäin lauteille kiimaisena, spermaa molemmista aukoista valuen. Lisäsin löylyä. Kuulin suihkun pauhaavan pesuhuoneessa, ja saunaemo ilmestyi kuin taikaiskusta ovesta sisään.

– Oho, sori, minä luulin, että olet jo suihkussa... hän säikähti.

– Selänpesijää tässä varmaan kaipaisin, naurahdin ja siirsin reisiäni lähemmäksi toisiaan.

– Tule tuonne pesuhuoneen puolelle, minähän olen täällä sitä varten!

Miesten puolen suihku oli vaiennut. Kävin makuulle pesuhuoneen laverille mahalleni. Saunaemo vaahdotti selkäni, hiukseni, huuhteli shampoot pois ja valeli selkääni. Kuopaisi kainaloitakin ja siirtyi sitten pakaroille.

– Moni ei uskalla antaa näin reilusti pestä, ei täältä vaosta ainakaan, saunaemo saippuoi pakaroitteni väliä antaumuksella.

– Kyllä minä annan pestä, lupasin ja tunsin kiiman kiihtyvän.

Saunaemon hyllyvät rinnat heiluivat pakaroitteni yläpuolella. Käsi teki määrätietoisesti töitä. Levitin jalkojani ja käsi alkoi vaeltaa takaapäin pillulleni.

– Eiköhän olisi parempi, jos kääntyisit selällesi, saunaemo komensi.

Kierähdin selälleni ja vaahdotus alkoi kaulalta, käsi pyöri liukkaana rinnoillani. Vuoronperään molemmilla ja nipisteli ohimennen nännit törrölleen. Pilluni oli tulessa. Klitoris nyki, teki mieli ottaa oma käsi jo avuksi. Levitin jalkojani ja saunaemon käsi hieroi vatsaani, kulki kiihottavana kupeitani pitkin. Vaelsi nivusiin ja nostin jo vittuani vastaan.

– Älähän hätäile, saat paremman orkun kun teen pohjatyön kunnolla, hän toppuutteli.

Oijoi, pohjatyö oli jo tehty! Olin saanut kahta kullia yhtä aikaa, mutta jäänyt suutariksi. Nyt kohta olisi pakko saada armahtava laukaisu! Olin jo laukaisualustalla hätätilassa: pillu kiimaisen punakkana, huulet turvoksissa. Vilkaisin alas, mirrini turkki kaukana, huulten etäälle työntämänä.

Saunaemon käsi kieputti, sormet lypsivät klitorista. Kusihätä kouraisi, rakko oli piripinnassa ja vaikka yritin pidätellä, lirahti väkisellä.

– Alat olla tosi kiimassa, kun et pysty hallitsemaan rakkoa, saunaemo nauraa hykersi.

– Kohta tulee lisää, ellet...

– Ellen mitä? Sano se! Sano! Pyydä...

– Laukaise, runkkaa orkku mulle nyt! Anna!

– Levitä jalat kokonaan auki...

Levitin, avasin, saunaemon käsille annoin vastinetta. Nostin rajusti lantiota, työnsin vastaan. Nussin kättä ja rakko tyhjentyi, saunaemon kädet avasivat vittuni, suihku lensi kaaressa kauas.

– Noin... nyt... nainen runkkasi rajusti, työnsi sormet sisääni. – Tässä on g-piste... kuulin vielä ja järjetön imu kiskoi kättä sisääni.

Tajunnan rajamailla noteerasin hyväksyvän naurun läheltä. Naisen naurun. Huusin hurmiossa, nautinnon huipulla. Sätkin liukkaalla pesupenkillä. Haukoin henkeäni. Vähitellen sykkeitten laantuessa rentouduin.

– Mahtavaa... nainen piti pilluani auki ja katsoi, miten omat mahlani valuivat ulos sperman ohella.

– Rakkosi on taas täynnä... se täyttyy aina orkun aikana, eikö totta? Laske tyhjäksi... saunaemo käski.

Ennen kuin lähdin pestynä ja hiukset kuivattuna, kului aikaa useampi tunti. Tein muutaman kerran vastapalveluksen saunaemolle ja sain itsekin uuden käsittelyn.

– Tervetuloa uudelleen, saunaemo toivotti.

– Tämähän suljetaan!

– Ei vielä kuukauteen...

Kävinhän minä. Lähes joka ilta sen kuukauden ajan...

Kunnolla kylvetetty

 
Tagit:

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved