Uutiset

Novellit

Piristystä avioelämään

Jos asian yrittää oikein kauniisti muotoilla, niin avioelämämme oli hieman urautunutta. Kun mieheni alkoi hieroa niskojani, tiesin, että oli keskiviikko. Hän levitti öljyä käsilleen ja hymisi itsekseen. Otin puseroni pois ja istuuduin hänen eteensä rintaliivisilleni, joiden olkaimet pudotin alas.

Aikansa hierottuaan hän suuteli niskaani ja kertoi, että selkäpuoli oli nyt käyty läpi. Hänen kätensä kiertyivät kaulani ympärille ja laskeutuivat vaivihkaa rintojani kohti. Keskiviikkoisin hieronnan jälkeen oli tapana siirtyä yläkerran kammariin katsomaan, tarvitsinko käsittelyä muille ruumiinosille. Olisin usein ollut valmis jo nukkumaan, mutta mieheni bokserit sojottivat tiukkoina täynnä tavaraa ja istuuduttuani sängylle hän painoi minut selälleni ja tuli hajareisin päälleni. Jos en olisi suosiolla avannut suutani, hän olisi ottanut toisella kädellään takaraivostani kiinni ja ohjannut toisella kankensa suuhuni. Aikani imettyäni ja kakottuani hän hengitti jo niin kiivaasti, että helpommalla olisin päässyt hoitamalla asiat sillä tyylillä loppuun asti, mutta hänelle se ei riittänyt.

Toisaalta, kun tässä valittelen, että avioseksimme oli urautunutta, olen saanut asiasta runsaasti kadehtivaa palautetta. Minä olen kuulemma se älytön, joka ei ymmärrä, mikä aarre minulla on kotona. Tyttökavereistani ainakin puolet olisi ottanut mieheni lainaan joksikin aikaa ja palauttanut sen jälkeen, kun olivat saaneet puutetilansa hoidettua. Voisi olla, etten enää miestäni takaisin saisi.

Kerran sitten mieheni, Jaakko, pujotti taas kätensä rintoihini suudellen niskaani.

– Mulla on sulle ehdotus.

– Niin?

– Kuulin Pirjolta, että sulla ei olisi mitään sitä vastaan, että kaverisi lainaisivat mua joskus.

Käännyin katsomaan Jaakkoa. Hänen huulensa olivat hieman erillään, ja huomasin hänen hengittävän tiuhempaan tahtiin. Nolona myönsin, että tottahan se on... en pahastuisi lainasta.

– Haluatko olla katselemassa, nimittäin Pirjo on jo tulossa tänne?

Jotenkin pelkkä tilanne sai vereni kiertämään ympäri kehoa, olinhan sinä iltana menossa yläkertaan katsomaan, kun mieheni hoitelisi parasta ystävääni. Ehdin miettiä asiaa noin viisi minuuttia, kun ovikello soi. Toisaalta, olin ajatellut juttua jo niin monta kertaa aiemmin, ettei siinä enää ollut kauheasti käänneltävää.

Pirjo seisoi eteisessä pitkä popliinitakki päällään. Oli melkein kesä ja ilta-aurinko lämmitti ulkoilman vielä 15-asteiseksi. Pirjo riisui takkiaan, katsoen hieman jännittyneen näköisenä minua ja Jaakkoa vuorotellen, ja tuli sen jälkeen halaamaan meitä siinä asussaan, joka takin alta paljastui. Hänellä oli mehevät reidet ja takamus, mutta hoikka vyötärö. Ilmankos kauttaaltaan pitsiset stay-upit saivat hänen vartalonsa näyttämään herkulliselta. Hänen pikkuhousunsa olivat bokserimalliset, sukkien tavoin valkoiset ja ne näkyivät selvästi baby-doll-paidan alta.

Paita kuulsi reilusti läpi, joten hänen hoikka vyötärönsä ja runsaat rintansa olivat arvioitavina siinä samalla, kun katseeni nousi alhaalta ylös. Rintojen nännipihat näkyivät pitsiyläosan alta. Mieleni olisi tehnyt hivuttaa liiviosan reunaa saman tien alaspäin, mutta päätin hillitä itseni. Minunhan piti vain katsella.

Jaakon bokserit olivat jälleen täynnä kovaa tavaraa ja päätimme nousta yläkertaan. Menin istumaan nurkkaan rottinkituoliin ja tunsin, että puna nousi poskilleni, kun Jaakon ja Pirjon kielet vilahtivat toistensa huulien välissä heidän suudellessaan seisaaltaan. Jaakko otti Pirjoa pakaroista kiinni ja painoi boksereissa jykevänä seisovaa kaluaan häntä vasten. Sitten Jaakko vilkaisi minua ja hymyilin hänelle. Kaikki oli hyvin. Paitsi, että pitkästä aikaa minua alkoi naitattaa oikein kunnolla ja nyt en saanut olla mukana.

Pirjo laskeutui sängylle istumaan ja hivutti boksereita hieman alas. Katselin heitä sivusta päin. Hänen oikea kätensä tarrautui hellästi suonikkaan kalun varteen heti kun sai sen näkyville, vasemmalla kädellään hän kokeili kivespusseja, joiden sisältö oli noussut jo yhdeksi melko tiiviiksi paketiksi kyrvän juureen. Pirjo nuolaisi huuliaan ja avasi suunsa. Terska upposi hänen suuhunsa Jaakon pään kallistuessa takakenoon ja silmien ummistuessa. Kuulin huokauksia ja näin, kun paksu meisseli kiilsi Pirjon syljestä sen upotessa kerta kerralta syvemmälle. Mieheni otti Pirjon takaraivosta kiinni ja painoi lantiotaan eteenpäin. Pirjon silmissä kiiltelivät kyyneleet, ja minä tiedän kyllä miksi. Jaakko rakastaa suihinottoa siten, että kyrpä otetaan nieluun asti. Hieman masokistina olin aina nauttinut lievästä alistamisesta ja Pirjokin näytti siltä, että pesti oli edelleen hänelle mieluinen.

Jaakko veti itsensä pois ja halusi vaihtaa vuoroja. Pirjo kääntyi hajareisin minuun päin ja levitti jalkansa. Mieheni kävi vatsalleen hänen reisiensä väliin ja veteli sormellaan pitsipöksyjen haaraväliä. Pöksyistä näkyi läpi viiva ja siistiksi posliiniksi ajellut häpyhuulet. Kun sormi osui häpyhuulien yläosaan, Pirjo inahti. Jaakko hieroi myös kielellään housujen päällystää ja pikkuhiljaa pitsi oli niin märkää, että se upposi osittain Pirjon sisään. Nautinnon äänet kuuluivat kummankin suusta, enkä voinut minäkään istua jalat ristissä, vaan hyväilin trikoisten shortsieni sisäpuolta, jossa litimärkä pilluni valitti, kun ei saanut osakseen enempää.

Jaakko nousi jalkovälistä ja hivutti Pirjon housut kokonaan pois. Ystävättäreni märkä emätin oli silmieni edessä puolentoista metrin päässä. Häpyhuulet olivat edelleen yhdessä, mutta alaosasta valui eritteitä. Jaakko otti kyrvästään kiinni ja veteli sen kärjellä Pirjon eritteet pitkin pillua niin, että Pirjo oli seota.

– Tuu jo sisään, en kestä enempää, hän aneli.

Jaakko katsoi minua ja minä hymyilin taas. Seuraavana mies teki niin kuin pyydettiin. Hänen kyrpänsä upposi hitaasti ystäväni sisään, ja katselin tilannetta ihan kuin siinä ei olisi mitään kummallista. Pikemminkin päinvastoin. Minusta alkoi tuntua siltä, että juuri tätä avioelämämme oli kaivannut.

Pirjon rinnat olivat olleet pitsipaidan sisäpuolella vielä ennen kuin Jaakko oli työntynyt sisään, mutta naimisen tahdissa ne heilahtelivat ulos. Mieheni näytti nauttivan näystä. Rinnat pyörivät ympyrää pitsien valuessa pyöreiltä muodoilta alaspäin jokaisella työnnöllä. Märkä lätinä oli huokailun lisäksi ainoa ääni, jota talossamme kuului. No, ehkä rottinkituoli hieman nitisi nostaessani toisen jalkani sen reunalle, jotta sain työnnettyä pari sormea sisääni.

Jaakon kalu oli kauttaaltaan kiiltävän eritteen peitossa ja varren juuressa oli runsaammin valkoisena kuultavaa mahlaa, jota näkyi valuvan Pirjon pillusta hänen pyllyreikäänsäkin. Olin ihan vähällä pyytää, että Jaakko naisi myös minua, koska olin todella lujaa kalun puutteessa. Kaksi kapeaa sormeani eivät ylettyneet tarpeeksi pitkälle. En ehtinyt siihen asti, sillä tunsin, että vääjäämätön oli edessä – orgasmi tulossa. Samalla kun kouristelin koko vartaloani vavisuttavassa tunteessa pilluni puristaessa sormiani, näin kun Pirjon kasvot vääntyivät nautinnosta. Hän alkoi päästää matalaa yhtenäistä ääntä suustaan, ja hänen jalkansa nykivät Jaakon kyljissä.

Jaakko kallisti päätään taaksepäin ja survaisi kalunsa pohjaan. Sitten hän veti sen saman tien ulos ja ohjasi isot lastit Pirjon suurille rinnoille. Noin minuutin olimme kaikki vain paikoillamme, kunnes Jaakko rojahti sänkyyn kyljelleen. Minä ja Pirjo kävelimme käsi kädessä suihkuun, riisuimme hänen spermaiset alusvaatteensa ja pesimme toisemme hellän huolellisesti.

Seuraavana keskiviikkona Pirjo sai katsella, kun mieheni hoiti minua. Keskiviikosta tuli suosikkiviikonpäiväni, jolla ei enää ollut mitään tekemistä urautuneen seksielämän kanssa.

Tyytyväinen vaimo

 

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved