Uutiset

Novellit

Pohjois-Korea saattaa tarvita pornoa ja paskaasi!

Korean Demokraattinen Kansantasavalta, tuo puhtaan kommunismin viimeinen näyteikkuna, ei taidakaan olla ihan sellainen paratiisi, kuin maan johto antaa ymmärtää. Moni on varmaankin kuullut kapitalistien ilkeämielistä propagandaa Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta, pienistä Japaniin suunnatuista ohjuskokeista sekä lievistä rajoituksista elintarvikkeiden jakelussa ja ilmaisuvapaudessa. Jättäisimme moiset väitteet muuten omaan arvoonsa, mutta Seoulin (siis Etelä-Korean pääkaupungin) valtio-opin professori Kim Young-soon taannoin haastattelemilla pohjoiskorealaisilla loikkareilla oli hieman samansuuntaista kerrottavaa.

Loikkarien mukaan Pohjois-Korean mustassa pörssissä kuuminta hottia ovat nyt pornovideot, ihmisen ulosteet sekä tiukat farkut. Pornovideot eivät selityksiä vaadi, mutta paska vaatii hieman sulattelua. Siitä on tullut haluttua siksi, koska mitään muutakaan lannoitetta ei enää ole. Ihmiset tallettavat omat väännöksensä mutta niukalla ruokavaliolla niitäkään ei synny tarpeeksi, joten mustaa pörssiä tarvitaan. Naisten vaateohjeistusta löyhennettiin maassa äskettäin, ja sen myötä farkkujen käyttö sallittiin. Tiukat farkut taas ymmärtää elintarvikehuollon myötä: väljät eivät pysyisi kuitenkaan päällä.

Kaikki tämä tuntuu perin masentavalta, jos se pitää paikkansa. Siksi tekisi mieli ehdottaa, että solidaarisuuden hengessä jokainen suomalainen varmuuden vuoksi tallettaisi viikon pökäleensä ja lähettäisi ne pikapostina - uuteen HUSTLERiin käärittynä - suoraan Pjongjangiin, Korean Demokraattisen Kansantasavallan kansallisen puolustuskomitean puheenjohtajalle, Kim Jong-ilille. Osoite olisi:

Kim Jong-il

c/o National Defence Commission
Pyongyang
North Korea

Jokainen toimikoon niin kuin omatunto käskee.

 

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved