Haastattelu: Otetaan iisisti studiossa, paikalla on Meat Loaf

Studio läntisessä Los Angelesissa. Roteva hahmo selittää uuden CD:n taustoja. Levy, jota alamme juuri kuuntelemaan, perustuu kuulemma elokuvakäsikirjoittaja Kilian Kerwinin novelliin. Se kertoo kuolettavasti haavoittuneesta sotilaasta, joka viimeisillä hetkillään kuvittelee tulevaisuuden tapahtumia, joita hän ei kuitenkaan koskaan tule näkemään.

Levyn nimi Hang Cool Teddy Bear tulee Russ Meyerin elokuvasta Beyond the Valley of the Dolls. Laulut ovat voimakkaita, dramaattisia rock `n` roll eepoksia, joissa vierailee nimekkäitä artisteja, kuten kitarajumalat Steve Vai ja Brian May. Mukana ovat myös American Idol -tuomari Kara DioGuardi sekä näyttelijät Jack Black ja Hugh Laurie (Tri House).

Kun puhuja pääsee kunnolla vauhtiin ja ääni kohoaa lähes hysteeriselle tasolle, ymmärtää, ettei kyseessä ole mikä tahansa levy-yhtiön kestohymyilevä pr-myyntitykki, vaan yksi ja ainoa Meat Loaf. Hänen kontollaan on yhä maailman parhaiten myynyt kataloogi-albumi, Bat Out of Hell. Sitä on kaupattu yli 40 miljoonaa kappaletta. Lisäksi Meat Loaf on julkaissut useita muitakin tasokkaita albumeja, vetänyt läpi loppuunmyytyjä konsertteja ja esiintynyt yli 60:ssä elokuvassa ja tv-showssa.

Kuunneltuamme istahdamme maestron kanssa keskustelemaan Hang Cool Teddy Bearista, hänen loistavasta urastaan ja siitä, miksi häntä luonnehditaan rock ´n ´rollin Sinatraksi.

HUSTLER: Vaikutat hyvin innostuneelta uudesta albumistasi.

MEAT LOAF:

- Se on tärkein levy, mitä olen koskaan tehnyt. Jos haluat ymmärtää, kuka minä olen artistina, sitten kannattaa kuunnella tämä cd. Se heijastelee minua erittäin kattavasti. Kaikessa, mitä teet taiteessa, on aina myös ripaus sinua itseäsi. Tämä uusi levy kertoo minusta enemmän taiteilijana kuin mikään aikaisemmista, koska se rockaa kovemmin kuin mikään edellisistäni.

- Se on orgaanisempi kuin mikään muista levyistäni. Siinä ei ole täyteen tuupattua vokaalitaustaa tai Phil Spectorin ”äänimuuria”.

- Se on iso levy, mutta jokaisen instrumentin voi kuulla kaiken aikaa, riippumatta siitä, missä kohtaa kappaletta mennään. Aikaisemmat levyni ovat olleet äänen valtava valkopesu ja minä olen hoilannut siinä keskellä. Niissä ei ole pystynyt erottamaan kaikkia pikku nyansseja, toisin kuin tässä uudessa.

- Tässä levyssä on myös kauneutta. Joka kerta, kun kuuntelen sitä, löydän jotakin uutta. Ja minä olen kuunnellut sen jo ainakin sata kertaa. Tämä albumi auttaa ymmärtämään minua ja taidettani paremmin kuin mikään muu levy.

Mutta esität siinä laulaessasi toista ihmistä?

- Kyllä. Laulan siinä Patrickin, kuolevan 24-vuotiaan sotilaan hahmossa. Se vaati paljon työtä, enkä pysty selittämään koko prosessia tässä. Kaikki kappaleet viskattiin eteeni viime tingassa. Kaikki kirjoitettiin yhdessä pötkössä, joten minulla ei ollut tilaisuutta tehdä kotitehtäviäni ja harjoitella jotakin valmiiksi. Tutkin kuitenkin laulujen hahmoa ja tutkimukseni jatkuivat vielä studiossakin.

- Kappale, jossa oma persoonani meinasi ottaa vallan, oli ”Los Angel-oser”. Siinä on puheosuus, jossa sanotaan: ”Haluan kiittää kaikkia arvon naisia. Etenkin niitä, jotka soivat minulle hieman lempeä.” Oli äärimmäisen irtautua omasta hahmostani ja lausua nuo sanat Patrickina. Hän on nuori sotilas ja ainakin minun mielikuvituksessani kehokas tyyppi. Minä en ikinä voisi olla sellainen, joten minun on kuviteltava hänet, tehtävä hänet.

- Syy siihen, miksi Patrick käy läpi näitä tilanteita, on syvä epäilys siitä, kuka hän on ja miksi hän on siinä, missä hän nyt on. Kuinka hän päätyi sinne?

Kuinka sitten löysit tasapainon hahmon ja itsesi kanssa kun lauloit?

- Ei sitä löytynytkään. Hahmossa on osia itsestäni. Ihan sama tilanne kuin elokuvissa ja se saa minut sekoamisen partaalle. Normaalistihan näyttelijä ei kirjoita rooliaan. Siksi hänen on löydettävä totuus. Jokainen näyttelijä, joka on jotenkin tajuissaan, korostaa, että näyttelemisessä on kyse vain ja ainoastaan totuudesta. Laulamisessa ja sen viestin välittämisessä pitäisi myös olla kyse totuudesta, mutta sitä se ei aina ole. Monet laulajat kertovat siitä, miksi he tekivät minkäkin kappaleen ja totuuden siitä, miten he elivät sen hetken omassa elämässään.

- Vaikeampaa on kuitenkin ottaa lähtökohdaksi kuvitteellinen henkilö, tehdä hänestä todenmukainen ja antaa hänen kertoa totuus. Se on paljon vaativampaa, kuin tehdä kappale siitä, kuinka ajoit pick-upilla kissasi ylitse sen jälkeen kun tyttöystäväsi oli karannut sen jonkun Frank-tyypin matkaan ja kuinka päätit kirjoittaa siitä laulun. On vaikeampaa löytää totuus kuvitteellisesta hahmosta, kuin löytää se itsestäsi.

Live-esityksesi ovat eeppistä teatteria. Pohditko studiossa lainkaan sitä, miltä kappale näyttää lavalla esitettynä?

- En, koska se on aina erilaista. Jokainen ohjaaja, jonka kanssa olen työskennellyt näyttelijänä – olipa kyse Rocky Horrorin Jim Sharmanista, Roadien Alan Rudolphista tai David Fincheristä ja Dario Argentasta – kysyy minulta ”Teetkö koskaan samaa juttua kahdesti?” En tee. Se johtuu siitä, etten tiedä juuri tapahtui. Jokainen hetkeni on hieman erilainen. Jos me tekisimme tämän haastattelun uusiksi huomenna, ja kysyisit minulta ihan samat kysymykset, vastaukseni olivat jonkin verran erilaiset.

Mitä mieltä olet Adam Lambertista ja Lady Gagasta, jotka molemmat korostavat rockin teatterimaisuutta?

- Minä rakastan Lady Gagaa! Nautin myös Adam Lambertin esityksistä. Ainoat kerrat, kun olen katsonut American Idolia, olivat jaksot, joissa hän esiintyi. Adam on todella lahjakas, loistava! Minua vain häiritsi se, että American Idolin porukat tekivät hänelle saman tempun kuin muillekin skideille: he lähettivät viisi kappaletta neljälle eri tuottajalle, eikä artisti itse saanut olla paikalla, kun niitä leikattiin. Joukossa on itse asiassa kappale, joka on leikattu väärään sävellajiin.

- Jos kuuntelet Adamin albumia, sen olisi pitänyt olla korkeammassa sävellajissa. Koko levy kuulostaa siltä kuin hänellä ei olisi ollut mitään tekemistä soundinsa kehittämisessä ja taitelijakuvansa luomisessa. Toivon, että se jäi ainoaksi kerraksi ja että seuraavaa levyä tehdessään hän istuu alas ja tulee osaksi luomisprosessia, koska hän on oikeasti lahjakas. Lady Gagasta taas huomaa, että hän on jatkuvasti mukana luomisprosessissa.

Oliko sinulla enemmän valtaa Hang Cool Teddy Bearissa kuin ennen?

- Kyllä minusta tuntuu, että olin enemmän kuin ennen puikoissa. Tai ehkä se oli vain illuusio, jonka tuottaja Rob Cavallo (Green Day, My Chemical Romance) sai aikaiseksi. Hän on etevä luomaan illuusioita, koska minusta tuntui, että tämä oli minun levyni ja saatoin tehdä mitä vain halusin. Se ei kuitenkaan ole ihan linjassa sen kanssa, että kun tulin ensimmäisenä päivänä paikalle 22 laulun kanssa, hän heitti niistä 19 pihalle! (Tässä vaiheessa Meat Loaf nauraa rehevästi.)

- Silti hän sai minut tuntemaan itseni eteväksi, koska olin saanut aikaiseksi kolme upeaa kappaletta, enkä tietenkään voinut olla vastuussa siitä, etteivät ne 19 muuta yltäneet ihan samalle tasolle.

- Rob sanoi: ”Kuuntelepa raitoja, jotka olemme jo viimeistelleet. Emme pysty leikkaamaan niitä toisia samalla intensiteetillä. Se ei johdu siitä, että ne olisivat jotenkin huonoja. Emme vain pysty saattamaan niitä samalle tasolle kuin millä jo valmiiksi tehdyt ovat.”

- Se tuntui minusta silloin täysin loogiselta, hän nosti riman todella korkealle. Jos minulla ei olisi ollut sellaista kontrollia sisältöön, kuin minulla oli, en olisi missään nimessä päästänyt levitykseen Hang Cool Teddy Bearia. Kaksi viikkoa ennen kuin luovutimme sen eteenpäin, muuan brittilevy-yhtiö lähestyi minua ja kertoi, että he haluaisivat tämän levyn nimeksi Bat Out of Hell 4. Minä vastasin: ”Ei käy. Mutta voin kyllä nimetä sen Hang Cool Teddy Bear 4:ksi.”

- Jostakin syystä jokainen julkaisemani levy pitäisi olla jostakin helvetistä. Ymmärrän sitä markkinointimielessä, mutta tässä vaiheessa jonkin kutsuminen 4:ksi on kielteistä. On mentävä eteenpäin ja Hang Cool Teddy Bear on jotakuinkin niin etuviistossa kuin mahdollista, koska se on niin outo nimi.

Selitäpä, miksi olet kutsunut itseäsi näyttelijäksi, joka laulaa, etkä vain laulajaksi?

- Rob Cavallo sanoi sen parhaiten. Hänen mukaansa olen näyttelijä, joka esittää osaavansa laulaa.

Kaikesta menestyksestäsi huolimatta et siis katso olevasi lahjakas laulaja?

- Joo, niin... Ei minulla ole aavistustakaan. En katso olevani. En oikein ymmärrä, miten helvetissä minä teen sen, mitä minä teen. Se on tunnetta eikä tekniikkaa. Minulla ei ole lauluteknisiä taitoja.

Sittenhän olet tavallaan laulujen tulkitsija, kuten Sinatra? Rock ´n´ Rollin Frank Sinatra, jos haluat?

- Jee!! Jos olen ikinä halunnut luotsata uraani jokin esikuvan mukaan, se on ollut Frank Sinatra. Huomiosi on kiinnostava, koska kukaan toinen ei ole vielä sanonut sitä. Enemmän kuin ketään, olisin halunnut tavata Sinatran. Ajattelin asiaa monet kerrat ja pohdin, mitä sanoisin, mutta en koskaan saanut tilaisuutta. Minulla on vaikeuksia julkimoiden lähestymisessä ja heidän kanssa puhumisessa. Olen niissä tilanteissa aivan hermoraunio, enkä tiedä, mitä sanoa.

Mutta sinähän olet julkimo ja sinulla on heitä uudella levylläsi!

- He ovat ystäviäni. En ajattele ketään heistä julkkiksena. Katson Housea ja näen Hugh Laurien siinä. Hän on eräs aikamme suurimpia tv-tähtiä ja silti hän on vain Hugh. Julkimot ovat joko ystäviäni tai sitten pelkään heitä aivan hitosti.

Miksi kaikilla levyilläsi on mukana vahva naisääni?

- Se oli ensimmäinen vaistonvarainen juttu, pelata naisäänellä. Se juontaa jo ensimmäisiin levyihini, joissa oli aina duettoja. Bat Out of Hellin aikoihin seurustelin Ellen Foleyn kanssa ja sanoin Jim Steinmanille: ”Meidän tarttee tehdä duetto. Minun täytyy laulaa Ellenin kanssa.” Sitten pistin bänks Ellenin kanssa ja aloin tapailla toista näyttelijätärtä, Marcia McClainia, jonka ääni levyllä onkin. Se on aina ollut kaunotar ja hirviö -asetelma. Tarvitsen naisäänen rinnalleni, kaunottaren tasapainottamaan minua.

Tuletko tekemään vielä joskus yhteistyötä Jim Steinmanin (Bat Out of Hell -levyjen säveltäjä) kanssa?

- Joo. Jimmy oli sairaana ja kävi läpi vaikeita elämänvaiheita, mutta meillä ei ole mitään selvittämättömiä ongelmia. Ainahan me olemme riidelleet ja tapelleet, mutta se on ollut kuin vanhan pariskunnan nahistelua – tietenkin ilman mitään homosteluja. Me riidellään ja lähetellään toisillemme sähköposteja. Joku tässä äskettäin sanoikin, että ”Meatin ja Jimin pitäisi tehdä taas uusi levy”. Minusta se olisi hieno homma, niin kauan kuin Rob tuottaa, minulle sopii.

Kuka teki kannen Hang Cool Teddy Beariin?

- Taiteilija nimeltä Julie Bell, sama henkilö teki kannen myös Bat Out of Hell 3:een. Pidän siitä, kuinka hän sekoittaa kolmea taidesuuntausta: realismia, fantasiaa ja impressionismia. Näin hänen tuoreen maalauksensa, jota hän kutsui Ruusuksi. Siinä yhdistellään impressionistinen tausta fotorealistiseen naiseen istumassa jonkin fantasiahommelin päällä. Sanoin hänelle, että halusin jotakin samanlaista, mutta taustaksi vanhan koulun Hollywoodia ja kaikki Bat Out of Hell -elementit ripoteltuna naisen ympärille. Nainen on Sherry Lansing, entinen näyttelijä ja nykyinen leffastudiopomo ja hän symboloi naista Jumalana.

Kuvaillessasi albumiasi, sanoit että musiikki pitää hahmon hengissä. Pitääkö musiikki sinutkin hengissä?

- Ei, ei ollenkaan. Elokuva pitää minut elossa. Pärjäisin ihan hyvin, vaikken enää koskaan laulaisi.

Teksti: Keith Valcourt