William H. Macy - Vielä härömpi miltä näyttää

Erikoisiin, hermoherkkiin tyyppeihin erikoistunut näyttelijä ei ole tylsä tyyppi siviilissäkään. Tässä Larry Flyntin ja Keith Valcourtin haastattelu, joka syntyi, kun Macy piipahti HUSTLERin pääkonttorilla Beverly Hillsissä.

William H. Macy on kuin kahdelle jalalle nostettu voimalaitos, joka on puhkunut eloa kymmeniin elokuviin. Jotkin ovat olleet hyviä ('Pleasantville – Onnellisten kaupunki', 'Magnolia'), jotkut huonoja ('Jurassic Park III', 'Mystery Men – Seitsemän seinähullua sankaria', 'Wild Hogs – Villit karjut') ja jotkin täysin uskomattomia ('Fargo', 'Boogie Nights', 'The Cooler'). Elokuvaveteraani piipahti HUSTLERin vieraana muistelemassa kaikkea; aina opiskeluajoista pornofilmin kuvauspaikalla vierailuun sekä suhteesta 'Täydellisten naisten' Felicity Huffmaniin ja Frank Gallagherin esittämiseen uutuussarjassa 'Shameless'.

HUSTLER: Luetko lehteämme?

William H.Macy: - Kyllä. En ole tilaaja, mutta poimin sen kioskilta aina silloin tällöin. Olen koko organisaation fani, pidän esimerkiksi HUSTLER Hollywood -myymälän sloganista ”Ota iisisti, se on vain seksiä”. Se puhuttelee minua. Rakastan myös lehden vitsejä ja sitä, kuinka se pakottaa ihmiset ottamaan kantaa siihen, mikä on ”saastaa”. Sinusta, Larry, olisi pitänyt tehdä presidentti jo tuon perusteella.

- Clintonin presidenttikaudella, kun kaikki yrittivät saada hänet oikeuteen aviorikkomuksesta, minua innosti suunnattomasti se, että tarjosit miljoonan dollarin palkkiota sille, joka paljastaisi tekopyhät republikaanit. Aivan erityisesti nautin, kun tavallaan purit tilanteen paljastettuasi sen republikaanisenaattorin (David Vitter, Louisiana). Se tuhosi hänen perheensä ja hän menetti työnsä. Se sai republikaanit näyttämään hölmöiltä ja pelästytti koko kongressin. Mielestäni oli miehekästä, Larry, että myönsit kuitenkin osittain katuvasi sitä, koska se tuhosi tyypin elämän.

Muistatko ensikertaa, kun näit HUSTLERin?

- Minun on täytynyt olla teini-ikäinen. Muistan, että se oli melko shokeeraava, koska kaikki olivat jo tottuneet isiensä Playboy-lehtiin ja niiden pehmomaailmaan. Ja sitten tulee HUSTLER ja näyttää paikat koko komeudessaan!

Milloin aloitit näyttelemisen?

- Näyttelin hieman jo lukiossa, sitten menin pieneen, vapaamieliseen taideopistoon ja esiinnyin siellä muutamissa näytelmissä. Sitten päädyin lopulta Goddard Collegeen pohjoisessa Vermontissa. Vasta siellä aloin ottaa näyttelemisen vakavasti. Siihen kannusti sekin, etten ollut epäonnistunut näyttelemisessä niin pahoin kuin kaikessa muussa. Siellä tapasin näytelmäkirjailija David Mamet´n, itse asiassa hän oli eräs opettajistani siellä.

Mainitsit epäonnistuneesi kaikessa paitsi näyttelemisessä?

- Minulla oli haaveita lääkärin urasta ja sitten eläinlääkärin hommista, mutta minulle valkeni, että niitä duuneja tehdäkseen täytyi opiskella tosissaan ja se ei tullut kyseeseen.

Olet esittänyt monia luusereita. Tuntuuko sinusta, että esittämäsi tyypit ovat häviäjiä? Tunnetko koskaan sääliä heitä kohtaan?

- Näyttelemisessä on sellainen sääntö, että liikut vaarallisilla vesillä, jos alat samaistumaan esittämääsi henkilöön. Olipa hän terävä, tylsä tai vain peräreikä, hahmoon on hyvä pitää hieman etäisyyttä, jottei siihen tule liikaa kliseitä. Hahmo on elävämpi, jos sitä ei ole pureksittu aivan valmiiksi. Pahimmat peräreiät eivät tiedä olevansa peräreikiä. Tunnenko sitten myötätuntoa heitä kohtaan? Joo, heh, heh! Loppujen lopuksi olen esittänyt joitakin aika onnettomia tyyppejä, kuuluisin on varmaankin Jerry Lundegaard 'Fargossa'. Mikä ääliö!

Oletko koskaan unohtunut rooliisi?

- En unohtunut. Parin viime vuoden aikana on ilmennyt tilanteita, joissa minun olisi päinvastoin pitänyt tunkeutua syvemmälle hahmoon. Etenkin näyttelijäurani alkupuolella olin hieman välinpitämätön ajatukselle ”läpielää rooli”. Jälkikäteen ajatellen minulle olisi ollut hyväksi uppoutua syvemmälle rooleihini. Ihminen tuppaa menettelemään niin kuin luontevalta tuntuu ja minä olen hieman ylimielinen. Toisaalta, olen työskennellyt näyttelijöiden kanssa, jotka pysyvät roolissaan koko päivän. He vasta ovat tylsää sakkia. Se on suorastaan kauheaa; kauheaa kuvausporukalle ja kanssanäyttelijöille, eikä se auta myöskään heidän näyttelemistään.

Pientä vai suurta?

Pidätkö enemmän pienissä indie-leffoissa esiintymisestä vai suurista Hollywood-tuotannoista?

- Indie-jutuissa on oltava tarkkana. Joskus ne ovat niin pienen budjetin hommia, että pahalta tuntuu. Isojen studioiden Hollywood-tuotannot houkuttavat, koska siellä osataan elokuvien tekeminen paremmin kuin missään muualla. Jotkut ovat tosiaankin hyviä – tehosteineen kaikkineen. Isossa tuotannossa esiintyminen on parhaimmillaan todella nautinnollinen tapa viettää aikaa. Isot asuntovaunut ovat mukavampia kuin pienet. Isommat shekit ovat paljon parempia kuin pienet.

- Indie-maailma puolestaan houkuttaa, koska heidän tuotteensa ei tarvitse miellyttää koko maailmaa. Riittää, kun löytäisi miljoona maksavaa asiakasta ja saisi heidät ostamaan liput. Silloin voi kertoa pienempiä tarinoita tarvitsematta huolehtia siitä, ketä kaikkia tälläkin saatetaan loukata.

Onko sinulla erityisiä suosikkirooleja?

- Jerry Lundegaard tietenkin. Tein leffan 'Happy, Texas'. Hahmoni nimi oli Chappy Dent. Rakastin häntä, hän oli homo sheriffi. Tein Mamet´n pätkän 'State and Main'. Kässäri oli loistava ja hahmo mainio. Olin myös viikon leffassa nimeltä 'Door to Door', jossa oli mahtava myyntimies Bill Porter. Se oli upea rooli. Totta puhuakseni 'Shameless´in' Frank Gallagher on Hollywoodin tämän hetken paras rooli.

Kadutko joidenkin roolien sivuuttamista?

- En oikeastaan. Menen säännöllisin välein tapaamaan agenttiani ja huudan hänelle, koska minulla ei ole kunnon pestejä. Hän istuu hyvin rauhallisesti pöytänsä takana ja printtaa sitten jotakin. Hän laittaa paperin eteeni ja sanoo: ”Nämä ovat rooleja, jotka eivät kelvanneet sinulle”. Katson listaa ja sanon ”Joo, antaa olla” ja lähden. Me vedetään tämä näytös ainakin kahdesti vuodessa.

Kuinka valitset roolisi?

- Tapasin kysyä: ”Mikä on tarinan punainen lanka ja mitä se kertoo ihmisen tilasta?” Nykyisin kysyn: ”Tartteeks mun kastua?”. Jos mun täytyy kastella itseni, mun tarttee saada enemmän liksaa. Kysyn myös: ”Tartteeks mun ottaa vaatteet pois?”. En tiedä mistä se johtuu, mutta nykyisin minulle tarjotaan yhä enemmän rooleja, joissa minun pitäisi olla nakuna. Miksi nyt? Pidin itseni hyvässä kunnossa aina kolmekymppiseksi asti. Miksi ne odottivat, että mulla on mittarissa 45 tai 50 ennen kuin ne haluavat multa housut pois?

Onko alastomuus kova paikka?

- No ei se ole upeetakaan. Teidän pitäisi kokeilla sitä joskus. Hommatkaa vaikkapa tusinan verran rekkakuskeja ympärillenne katsomaan ja ottakaa sitten vaatteet pois!

Pornotietoisuus?

Mitä tiesit pornoteollisuudesta, ennen kuin teit 'Boogie Nightsin' 1997?

- En mitään – paitsi kuluttajana. Teen harvoin mitään rooleihini liittyvää tutkimustyötä etukäteen, mutta 'Boogie Nightsiin' minä tein. Osa tuotantotiimistä meni pornokuvauksiin, mikä osoittautui hämmästyttäväksi. Siellä oli kolme naista porealtaassa ja he näyttivät helvetin hyviltä. He bilettivät dildolla, joka näytti enemmänkin puhelintolpalta. Se oli suorastaan pelottavaa. Ihan kuin pornonkin kanssa, olin ensin valtavan kiihottunut, sitten jotenkin huvittunut ja lopulta tylsistynyt.

- Se oli kaikkiaan hyvin opettavainen kokemus. Kuvausryhmä oli paljon suurempi, kuin olisin odottanut. Ohjaaja näytti ihan samalta kuin mikä tahansa ohjaaja, joita olen kohdannut. Kyseinen nainen ryntäili paikasta toiseen, kiirehti, vilkuili kelloa ja pyrki ajattelemaan asioita ennakkoon. Autot parkkipaikalla eivät olleet tuliteriä, useimmat olivat pikemminkin viisivuotiaita. Hollywoodissa se kertoo paljon siitä, missä raha liikkuu ja missä ei.

Miltä tuntui, kun roolivaimoasi esitti pornolegenda Nina Hartley?

- Voi herttinen! Hän on hauska ihminen! Hän on veitsenterävä ja tarttuu aina kaikkiin tilaisuuksiin. Kun marssin ensimmäisenä kuvauspäivänä asuntovaunuuni, se olikin täynnä ihmisiä. Keskellä oli Nina ajelemassa pipariaan, jalat ylhäällä pöydällä. Hän sanoi: ”Hei, mä olen Nina!”. Minä ajattelin, että ”Vau, tästä tulee vielä hauskaa!” Minulla on tekeillä elokuva strippiklubeista, ja hän tietää niistä kaikenlaista. 'Boogie Nightsin' jälkeen olen tavannut Ninan monesti kyselläkseni alan yksityiskohtia. Hän on hyvä ystäväni.

Useimmat Hollywood-liitot kestävät vain kaksi-kolme vuotta. Sinä olet kuitenkin ollut näyttelijä/tuottaja Felicity Huffmanin kanssa kimpassa jo 14 vuotta. Mikä on salaisuutenne?

- Hän. Minä olen maailman onnekkain nuija. Kunpa meillä olisikin jokin salainen keino. Mutta ei meillä ole, minä vain löysin oikean vaimon.

Tuntuiko sinusta oudolta, kun vaimosi esitti transhenkilöä elokuvassa 'Transamerica'?

- Ei se transuosa, mutta elokuva noin muuten. Tunnen kyseisen naisen (Felicity Huffman) ja tunnen hänet todella hyvin. Me olemme olleet kimpassa paljon kauemmin kuin avioliittomme. Olen tuntenut hänet 22-vuotiaasta alkaen, mutta se tapa, jolla hän hahmotti tuon transhenkilön vei hänet niin kauas, että se pelästytti minut. Pitkään aikaan en tiennyt, miten katsoa häntä. Kun luulee tuntevansa jonkun, joka sitten vetäiseekin jotakin noin nerokasta ja erilaista kuin tyhjästä, saa olon tuntumaan vähän oudolta.

Salamuusikko?

Oletko oikeasti innokas ukulelen soittaja?

- Pitää paikkansa. Rakastan ukuleleä. Olen joskus soittanut julkisestikin ja eräät tahot ovat tehneet kaikkensa, ettei se enää ikinä toistuisi. Vaimoni emännöi jokin aika sitten juhlallisuuksia, jotka järjestettiin aborttia puolustavan NARAL-organisaation toimesta Roe v. Wade -päätöksen juhlistamiseksi. Vaimoni pyysi minua kirjoittamaan pienen ukulele-kappaleen. Sain aikaiseksi laulun, joka esitetään vaginan näkökulmasta. Esitin sen vaimolleni, joka sanoi: ”Kongressiedustajia, senaattoreita, lounasbanketti Washington D.C:ssä. Laulava vagina? Ei muuten onnistu. Palaapa takaisin piirustuspöydälle ja aloita alusta.” Niinpä kirjoitin uuden. Se käsittelee valinnanvapautta nuoren republikaanitytön näkökulmasta. Se on aika hauska, se löytyy googlettamalla. Sain 'utopian rootsit' rimmamaan 'fallopian tubesien' kanssa.

Onko Frank Gallagherin rooli hauskin, mitä olet näyttelijänä tehnyt?

- Kaikkein hauskin, hervoton, häpeämätön.

Ovatko tuottajat asettaneet sinulle mitään rajoituksia Frankin esittämisessä?

- Emme ole vielä löytäneet niitä. Jos Luoja suo, kirjoitan yhden jakson itse. Olimme kirjoittajien toimistossa ja joku syötti idean 'Frankille'. Huomasin, että kaikki kirjoittajat peittivät osan kasvoistaan, kun he kuulivat, mitä me suunnittelimme Frank-hahmolle. Päätuottaja John Wells sanoi kuitenkin: ”Okei, se on selvä. Jos teidän täytyy peitellä kasvojanne sitä ajatellessanne, olemme oikeilla jäljillä”.

Aikaisemmin mainitsit syvällisemmän otteen rooleihisi ylenkatsonnan sijaan. Miten pääset syvemmälle Frank Gallagheriin, joka on jo täysin kypsää kauraa?

- Hieno kysymys. Se ilmeni minulle viime tuotantokaudella, että jos hahmo aiotaan pitää liikkeellä, minun täytyy varmistaa, ettei tarina seisahda siksi aikaa, kun Frank tekee jotakin hassua. Tutkiskelin joitakin ykköskauden aikaansaannoksia ja ajattelin, että pitäisi ottaa selville, miksi Frank on sellainen kuin on. Aikaisemmin tällainen ei olisi tullut mieleenikään. Vaikuttaa ilmeiseltä, että hemmo, joka on itselääkityksen vallassa aamusta iltaan, pakenee joitakin mörköjä. Ehkä seuraava tuotantokausi antaa joitakin vastauksia tuohonkin.

Joidenkin mielestä haastattelu HUSTLERissa on aika häpeämätöntä.

- En ymmärrä miksi. Koska samassa lehdessä on alastomia naisia? Minua kiehtoo Amerikan asenne seksiin. Se on jatkuvasti huolestuttavaa ja järkyttävää. Meillä on isoina annoksina kalvinismia ja alistamista, joka näyttäytyy kovin, kovin rumana. Mielestäni 'Cigar Afficinado' -lehti on kyseenalaisempi julkaisu kuin HUSTLER. HUSTLERissa on enemmän seksiä ja seksi on hyväksi. Jopa huono seksi on aika hyvää, mutta sikarien polttaminen tappaa sinut!

Showtime-yhtiön 'Shameless' kuuluu Suomessa ainakin toistaiseksi vain Canal+:n ohjelmistoon.

Haastattelu: Larry Flynt & Keith Valcourt