Uutiset

Novellit

Marilyn Monroen pornofilmi huutokaupataan Argentiinassa

Mahdollisesti Marilyn Monroen tekemä 6-minuuttinen hardcore-filmi huutokaupataan elokuun alussa Buenos Airesin elokuvakeräilijöiden messuilla. Kyseisestä filminpätkästä on olemassa kaksi kopiota, joista edellinen myytiin 1,2 miljoonalla dollarilla vuonna 2001. Nyt lähtöhintana on 500.000 dollaria, mutta loppusumman odotetaan ainakin kaksinkertaistuvan. Kaksi espanjalaista harrastajaa osti filmikelat aikanaan osana isompaa erää pariisilaisesta antiikkiliikkeestä ja havaitsi ostoksensa todellisen arvon vasta jälkikäteen. Tarinan mukaan filmit olivat päätyneet Ranskaan amerikkalaisen upseerin mukana.

16mm filmille kuvatussa lyhytelokuvassa Marilyn - tai joku hyvin hänen näköisensä nainen - masturboi ja harrastaa seksiä tuntemattoman miehen kanssa. Huutokaupasta vastaava tuottaja Mikal Barsa korostaa sitä, ettei täyttä varmuutta esiintyjän henkilöllisyydestä ole, mutta näköisyys on ällistyttävä aina koruja myöten.

Nyt myytävä filmi on 40-luvulta; ajalta ennen Marilynin tähtiuraa. Toinen tunnettu ja Marilynin pornofilminä pidetty leffa - 15-minuuttinen mykkäteos - on kuvattu 1950-luvun alussa. Se myytiin vuonna 2008 amerikkalaiselle liikemiehelle 1,5 miljoonan dollarin hintaan.

 

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved