Uutiset

Novellit

Pornokasvosuojaimet käyttöön Kaliforniassa?

Kalifornian osavaltion työsuojeluvirasto CAL/OSHA saattaa pakottaa kaikki pornon tekijät käyttämään kuvauksissa paitsi kondomia, mutta myös suu- ja kasvosuojaimia sekä suojahansikkaita. Työsuojeluviraston mukaan jo osavaltion nykyinen lainsäädäntö mahdollistaisi kondomien käyttöön pakottamisen, mutta niin ei ole menetelty alan omavalvonnan toimittua tehokkaasti.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua, sillä erittäin pornovastainen AIDS Healthcare Foundation nosti heinäkuun lopulla kanteen, jossa se vaatii tuomioistuinta päättämään, toimiiko CAL/OSHA lainvastaisesti, jos se ei vaadi kondomien käyttöä pornokuvauksissa.

CAL/OSHA:n mukaan työsuojelumääräysten tinkimätön noudattaminen edellyttäisi kaikkien pornoesiintyjien käyttävän kondomin ohella myös mm. kasvojen roiskesuojia sekä kumihansikkaita. Käytännössä virasto voisi asettaa paikalliselle Filmikomissiolle ehdon, jonka mukaan kuvausluvan saisi vain lupautumalla suojavälineiden käyttöön. Filmikomissio myöntää luvat kaikkiin Kaliforniassa tapahtuviin kuvauksiin.

Pornotuottajat ovat jo todenneet, että toteutuessaan suojavälinepakko aiheuttaisi alan toiminnan siirtymisen joko maan alle tai toiselle puolelle USA:ta.

 

Copyright © 2011 Seksilehti.fi | Oikeudet muutoksiin pidätetään | All Rights Reserved